Liity tiimiimme

HEPHA GmbH on perustettu Saksassa toukokuussa 2021. Suunnittelemme, kehitämme ja valmistamme sähköpyöriä Euroopan markkinoille. Euroopan kokoonpanolaitoksemme sijaitsee Maisachissa (lähellä Müncheniä), jossa tapahtuu myös merkin koko kehitys- ja suunnitteluprosessi.

Nimi \"HEPHA\" on lyhenne sanasta \"HEPHAISTOS\", joka oli kreikkalaisessa mytologiassa tulen ja käsityön jumala. Niin kuin nimensä innoittajalla, HEPHA:lla on hänen kanssaan yhteinen tavoite: parantaa elämänlaatua teknologian ja taiteen avulla. Toisin kuin muut Olympoksen jumalat, jotka käyttivät vain puhtaasti jumalallista voimaansa, Hephaistos käytti lisäksi sekä teknologiaa että taidetta ottaakseen oman kohtalonsa käsiinsä.

Korkealaatuisen teknologian ja muotoilun yhdistelmä on avainasemassa myös sähköpyörävalmistaja-HEPHA:lle, pyrkiessään inspiroimaan kasvavaa pyöräily-yhteisöä nykyaikaisilla tuotteillaan.

Tahdotko ottaa uuden haasteen vastaa yhdeltä jännittävimmistä uusista brändeistä sähköpyörämarkkinoilla? Oletko motivoitunut ja ratkaisukeskeinen, pidät tiimityöstä, ja etsit aina luovia ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin, joita nopeatempoisessa ja muuttuvassa työympäristössä saattaa ilmetä? Jos vastauksesi edellä oleviin kysymyksiin oli "kyllä", niin liity alati kasvavaan joukkoomme!

Olemme uusi, globaali brändi, jolla on ymmärrystä modernille liiketoiminnalle, ja etsimme uusia mielenkiintoisia ja kunnianhimoisia tiimin jäseniä. Yhdessä olemme mukana muovaamassa sähköisen liikkuvuuden ja HEPHA-brändin tulevaisuutta.

FAQ

Mitä HEPHA tarjoaa työnantajana?

Tarjoamme työntekijöillemme nuoren, dynaamisen työympäristön yhden kiinnostavimmin uuden sähköpyöräbrändin palveluksessa.

Meiltä saat erinomaisen palkkauksen markkinoiden keskiarvon mittapuulla, sekä erinomaisia työntekijäetuja.

Työtehtävät ovat monipuolisia, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Työssäsi sinulla on vastuuta ja mahdollisuuksia kehittää itseäsi, ja täten viedä urapolkuasi eteenpäin.

HEPHA:n palveluksessa sinulla on uniikki mahdollisuus olla osana nopeasti kasvavan, ja taloudellisesti vahvataustaisen brändin menestystarinaa, osana kansainvälistä huipputiimiä.

Jos yllä olevat seikat kuulostavat kiinnostavilta, ja olet persoonana innovatiivinen, dynaaminen ja kunnianhimoinen tiimipelaaja, lähetä meille hakemuksesi viipymättä!

Hepha GmbH
Ressources Humaines
Lise-Meitner-Str. 7a
82216 Maisach
hr@hepha.co

Tutustu lisää HEPHA-sähköpyöriin

Trekking 7 SE Long Range
Free 100 Nm Upgrade
-1,000 €

Trekking 7 SE Long Range

Moottori 80 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.199,00 €2.799,00
Financing from €54.32/month with
Trekking 7 SE Ultra
Free insurance
-685 €

Trekking 7 SE Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 3.5''
€2.899,00 €3.299,00
Financing from €72.05/month with
City 7 Long Range
- 300 €
Hihnakäyttö

City 7 Long Range

Moottori 100 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.999,00 €3.299,00
Financing from €72.68/month with
City 7 Ultra
- 600 €
Hihnakäyttö

City 7 Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 800 Wh / Näyttö 3.5''
€3.699,00 €4.299,00
Financing from €90.95/month with
Mountain 7  Long Range
Mountain 7  Long Range
-200 €

Mountain 7 Long Range

Moottori 80 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.599,00 €2.799,00
Financing from €62.99/month with
Mountain 7 Ultra
Mountain 7 Ultra
-300 €

Mountain 7 Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 1.96''
€2.999,00 €3.299,00
Financing from €72.68/month with
Trekking 7 Long Range
Trekking 7 Long Range

Trekking 7 Long Range

Moottori 80 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.799,00
Financing from €67.84/month with
Trekking 7 Performance
Trekking 7 Performance

Trekking 7 Performance

Moottori 90 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 3.5''
€2.999,00
Financing from €72.68/month with
Trekking 7 Ultra
Trekking 7 Ultra

Trekking 7 Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 3.5''
€3.299,00
Financing from €79.96/month with
Trekking 7 SE Long Range
-1,000 €

Trekking 7 SE Long Range

Moottori 80 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.199,00 €2.799,00
Financing from €54.32/month with
Trekking 7 SE Ultra
Free insurance
-685 €

Trekking 7 SE Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 3.5''
€2.899,00 €3.299,00
Financing from €72.05/month with
Trekking 7 Ultra+

Trekking 7 Ultra+

Moottori 100 Nm / Akku 800 Wh / Näyttö 3.5''
€4.799,00
Financing from €116.31/month with
City 7 Long Range
- 300 €
Hihnakäyttö

City 7 Long Range

Moottori 100 Nm / Akku 708 Wh / Hihnaveto
€2.999,00 €3.299,00
Financing from €72.68/month with
City 7 Ultra
- 600 €
Hihnakäyttö

City 7 Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 800 Wh / Hihnaveto
€3.699,00 €4.299,00
Financing from €90.95/month with
City 8 Long Range
Saatavilla 03/2026 alkaen!

City 8 Long Range

Moottori 100 Nm / Akku 600 Wh / Hihnaveto
€2.899,00
City 8 Performance
Saatavilla 03/2026 alkaen!

City 8 Performance

Moottori 100 Nm / Akku 600 Wh / Hihnaveto
€2.999,00
Urban 8 Long Range
Saatavilla 03/2026 alkaen!

Urban 8 Long Range

Moottori 100 Nm / Akku 600 Wh / Hihnaveto
€2.399,00
Urban 8 Ultra
Saatavilla 03/2026 alkaen!

Urban 8 Ultra

Moottori 100 Nm / Akku / Hihnaveto
€2.999,00
Mountain 7  Long Range
Mountain 7  Long Range
-200 €

Mountain 7 Long Range

Moottori 80 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.599,00 €2.799,00
Financing from €62.99/month with
Mountain 7 Performance
Mountain 7 Performance
-200 €

Mountain 7 Performance

Moottori 90 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€2.799,00 €2.999,00
Financing from €67.84/month with
Mountain 7 Ultra
Mountain 7 Ultra
-300 €

Mountain 7 Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 1.96''
€2.999,00 €3.299,00
Financing from €72.68/month with
Mountain 7 Carbon Long Range
Mountain 7 Carbon Long Range

Mountain 7 Carbon Long Range

Moottori 80 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€4.299,00
Financing from €104.19/month with
Mountain 7 Carbon Performance
Mountain 7 Carbon Performance

Mountain 7 Carbon Performance

Moottori 90 Nm / Akku 708 Wh / Näyttö 1.96''
€4.799,00
Financing from €116.31/month with
Mountain 7 Carbon Ultra
Mountain 7 Carbon Ultra

Mountain 7 Carbon Ultra

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 1.96''
€5.499,00
Financing from €133.28/month with
All Mountain 7 Carbon LTD
All Mountain 7 Carbon LTD
Uutuus

All Mountain 7 Carbon LTD

Moottori 100 Nm / Akku 804 Wh / Näyttö 1.96''
€4.799,00
Financing from €116.31/month with
All Mountain 7 Carbon Tschugg Signature
Saatavilla 03/2026 alkaen!

All Mountain 7 Carbon Tschugg Signature

Moottori 110 Nm / Akku 800 Wh / Näyttö 1.96''
€6.999,00